Nykyinen trendi energiaremonttien suunnittelussa on monesti sellainen, että alan varsinaiset osaajat, eli talotekniset suunnittelijat kilpailutetaan hinnalla ulos hankesuunnittelun alkuvaiheesta ja otetaan mukaan vasta myöhäisessä vaiheessa hanketta, kun hankkeen toteutuslinjat on jo lukittu. Tämä voi johtaa siihen, että kannattavinta toteutusvaihtoehtoa ei ole edes pohdittu vaihtoehtona.
”Toisinaan alkuselvitystyö on tehty melko kevyillä lähtötiedoilla, eikä välttämättä ole käyty kunnollista keskustelua, jossa kaikki asiaan vaikuttavat tekijät käydään läpi. On vain lähdetty toteuttamaan jotakin ajatusta ilman syvempää tietoa kohteen taloteknisestä toimivuudesta. Tämä voi tulla kalliiksi kiinteistön omistajalle. Meillä taloteknisillä suunnittelijoilla saattaisi olla jo ensi näkemältä aika paljon enemmän kerrottavaa tilaajalle mahdollisuuksista”, Äyräväinen Tampere Oy:n LVI- ja energiaosaston yksikönpäällikkö Toni Salonen toteaa.
Suurempi satsaus voi olla pientä kannattavampi
Monesti energiatehokkuusinvestoinneissa yritetään minimoida itse investointikustannusta ja tekohengittää vanhaa talotekniikkaa liian kevyillä osakorjauksilla.
”Jos tehtäisiin merkittävämpiä uudistuksia vähän isommalla investoinnilla ja nykyaikaisella tekniikalla, investoinnin takaisinmaksuaika lyhenisi reilusti. Eli suurempi kertainvestointi voi tietyissä tapauksissa olla tilaajan kannalta paljon tuottavampi. Tietysti, jos rakennuksen omistajalla on vain tietty budjetti käytössä, niin silloin tehdään vain se, mitä budjetilla voi tehdä. Jos budjettia voi venyttää, pystytään katsomaan enemmän erilaisia vaihtoehtoja”, Salonen toteaa.
Ilmanvaihtokoneet keskiössä
Salosen mukaan ongelma on usein kulminoitunut ilmanvaihtokoneiden remontteihin.
”Esimerkiksi 30 vuotta vanhoihin ilmanvaihtokoneisiin voidaan ehdottaa vaihdettavaksi uudet puhaltimet. Säästöt voivat lopulta jäädä pieniksi investointiin nähden. Usein on paljon järkevämpää vaihtaa uudet, energiatehokkaat ilmanvaihtokoneet nykyaikaisine lämmön talteenottoineen. Investointisumma on tällöin selkeästi suurempi, mutta investointi kääntyy lyhyen takaisinmaksuajan seurauksena suuremmaksi tuotoksi energiansäästöjen johdosta”, Salonen sanoo.
Salonen haluaakin muistuttaa, että taloteknisillä suunnittelijoilla on myös hyvä osaamineen energiatehokkuushankkeiden suunnitteluun. He käyvät mahdolliset hankevaihtoehdot ja niiden toteutuksen kustannukset huolella ja ammattitaidolla läpi – asiakkaan intressit ja tavoitteet huomioiden.
Jos kiinteistösi energiankulutuksen optimointi kiinnostaa, ole rohkeasti yhteydessä!